Yrittäjänä Lahdessa - OVV Asuntopalvelut

Yrittäjänä Lahdessa

”Parasta on se, että saa tehdä itsenäisesti töitä ja tulotaso määräytyy oman työn tekemisen mukaan.”

-Tommi Pajarinen. Lahden Yrittäjä.

 

 

Tommi Pajarinen lähti määrätietoisesti kohti yrittäjyyttään heti valmistuttuaan. Kun liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa olivat takana, hän alkoi etsiä kiinnostavia, ostettavia yrityksiä. Sopivimmaksi yritykseksi valikoitui Lahden OVV Asuntopalvelujen liiketoiminta. Tämä tarkoitti muuttoa täysin uuteen kaupunkiin. Vuosi oli tuolloin 2004. Siitä lähtien on tehty paljon töitä ja yritys on kasvanut tasaisesti. Kasvu on tullut pääsääntöisesti hyvin tehtyjen töiden ja isojen asiakkuuksien, kuten kiinteistösijoitusyhtiöiden kautta. Lahti on ollut jo kauan yksi kiinteistösijoittajien lempikaupungeista.

Tommin mukaan OVV yrittäjyydessä on tärkeintä tyytyväiset asiakkaat. ”Hommat hoidetaan niin kuin ne on sovittu ja sitä kautta tulee lisää uusia asiakkaita.” Hän suosittelee valmiin yrityksen ostamista, sillä silloin saa valmiin asiakaskannan. ”Jos ihan nollista lähtee liikkeelle, niin joutuu tekemään enemmän työtä.” Hän sanoo.

Tommi Pajarisen mukaansa ”työssä parasta on se, että saa tehdä itsenäisesti töitä ja tulotaso määräytyy oman työn tekemisen mukaan.” Ala on turvallinen ja hän uskoo töitä riittävän hyvin myös jatkossa. ”Tällä hetkellä on niin paljon asiakkaita, että pitää kohta palkata lisää” hän tuumii.

 

Lue lisätietoja OVV-franchising yrittäjyydestä tai täytä taustatietolomake niin olemme sinuun yhteydessä.