Yrittäjänä Porissa

”Elämäntilanteiden kirjo on todella suurta. On avioeroja, yhteen muuttamisia ja lapsen syntymän myötä isomman asunnon etsimistä. Asiakaspalvelun monipuolisuus on työn rikkaus.”

–Satu Vahamäki. Porin yrittäjä.

 

 

”Ketju antaa uudelle yrittäjälle paljon tukea. Tämä on kivaa, aktiivista asiakaspalvelutyötä.”

–Susanna Jokiniemi. Porin yrittäjä.

 

 

OVV franchising-yrittäjänä voi toimia myös kaksin. Satu Vahamäki ja Susanna Jokiniemi ovat tästä oiva esimerkki. He ovat tuoreita OVV-franchising yrittäjiä. Virallisen yrittäjyyden he aloittivat 1.8.2018. Kummallakin on kuitenkin pitkä tausta OVV Asuntopalveluiden vuokranvälittäjinä.

Satu työskenteli aiemmin pintakäsittelijänä. Mieluinen ala piti kuitenkin jättää terveydellisistä syistä. Satu tuli Porin OVV Asuntopalvelut –toimistoon työkokeiluun vuonna 2013, jonka jälkeen hänen kanssaan solmittiin oppisopimus. Hän suoritti työn ohessa merkonomi-tutkinnon, vuokranvälittäjä-tutkinnon (VuT) sekä laillistetun vuokranvälittäjän-tutkinnon (LVV).

Keväällä 2018 aiempi yrittäjä Mika Mattila ehdotti Sadulle yrittäjäksi siirtymistä. Yrittäjyyttä lähti jakamaan Mattilan puoliso Susanna Jokiniemi, joka oli seurannut OVV Asuntopalveluiden toimintaa ja franchising-yrittäjyyttä jo pitkään. Kummatkin naiset kokivat liiketoiminnan ostamisen turvallisena, sillä he tiesivät mihin olivat ryhtymässä.

Vuokra-asuntotilanne on Porissa haastava, sillä Porissa ja sen lähikunnissa on ylitarjontaa vuokra-asunnoista. Tuoreilta yrittäjiltä tilanne vaatii enemmän työtä, sitoutumista ja kekseliäisyyttä kuin monen muun kaupungin yrittäjiltä. Yhdessä asunnon omistajien kanssa he miettivät, kuinka asunnosta saataisiin houkuttelevampi vuokralaiselle. Monesti pieni pintaremontti auttaa. Satu ja Susanna ovat luoneet hyvät yhteydet paikallisiin yrityksiin, jotka vuokraavat työntekijöilleen asuntoja. Satu Vahamäki on myös osallistunut aktiivisesti Porin seudun yrittäjien toimintaa sekä muihin Satakunnan alueella järjestettäviin tärkeisiin verkostoitumistapahtumiin, kuten Porin asuntomessuille kesällä 2018. ”Olen pyrkinyt antamaan OVV Asuntopalveluille kasvot Porissa.” Satu sanoo.

Esillä oleminen ja niin vuokranantajien kuin vuokralaisten tietoisuuteen pääseminen on tärkeää Porin haastavan vuokra-asuntotilanteen vuoksi. Yrittäjät ovat tarkkoja siitä, että kummastakin asiakasryhmästä pidetään yhtä hyvää huolta, koska kumpiakin tarvitaan.

Uudelle franchising-yrittäjyyttä pohtivalle tuoreet yrittäjät haluavat lähettää rohkaisevia terveisiä. He näkevät vuokrausalan tulevaisuuden valoisana. Vaikka Suomessa on perinteisesti pidetty oman kodin omistamista tärkeänä, niin tulevaisuudessa näin ei välttämättä ole. Työn perässä muuttaminen tulee lisääntymään. OVV Asuntopalvelut ketjun tuki etenkin yrityksen perustamisen yhteydessä on ollut vahvaa. Tukea, apua, neuvoja on saanut paljon. Esimerkkinä konkreettisesta avusta jokapäiväiseen tekemiseen he mainitsevat laki-ihmisten tarkastamat sopimuspaperipohjat, sekä koulutukset ja ketjutapaamiset. Yrittäjien osaamista ja tietämyksen tasoa pidetään aktiivisesti yllä.  Kynnys avun kysymiseen on matala ja yrittäjien välinen yhteishenki on hyvä.

Lue lisätietoja OVV-franchising yrittäjyydestä tai täytä taustatietolomake niin olemme sinuun yhteydessä.