Vuokralainsäädäntö muuttuu 1.10.2026 alkaen
Uudistettu laki asuinhuoneiston vuokrauksesta tulee voimaan 1.10.2026. Lakimuutoksia sovelletaan lähtökohtaisesti myös ennen lain voimaantuloa solmittuihin vuokrasopimuksiin. Siirtymäsäännöksissä on kuitenkin useita poikkeuksia, joiden osalta aiempaa sääntelyä sovelletaan edelleen, elleivät osapuolet lain voimaantulon jälkeen sovi toisin. Vuokranantajan ei siksi lähtökohtaisesti tarvitse tehdä muutoksia jo voimassa olevaan vuokrasopimukseen.
Me OVV:ssä huolehdimme, että 1.10.2026 alkaen tehtävät vuokrasopimukset laaditaan uuden lain mukaisesti ja että asiakkaamme saavat tarvitsemansa tiedon muutoksista. Tässä on kootusti lakimuutoksen tärkeimmät kohdat, jotka vuokranantajan on hyvä tietää:
- Vuokranantajan irtisanomisaika
Jatkossa vuokranantajan irtisanomisaika on:
- 3 kuukautta, jos vuokrasuhde on kestänyt alle kaksi vuotta
- 4 kuukautta, jos vuokrasuhde on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.
Ennen 1.10.2026 solmittuihin vuokrasopimuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti nykyisiä irtisanomisaikoja, elleivät vuokranantaja ja vuokralainen sovi lain voimaantulon jälkeen toisin. Vuokralaisen irtisanomisaika pysyy ennallaan.
- Vuokrasopimuksen kesto ja sopimusmuoto
Jatkossa voidaan sopia vuokrasopimuksesta, joka on aluksi voimassa määräajan ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Tällainen sopimus voidaan irtisanoa päättymään aikaisintaan määräajan loppuun.
1.10.2026 alkaen tehtävissä sopimuksissa ei voida enää pätevästi sopia ensimmäisestä mahdollisesta irtisanomisajan alkamisajankohdasta, vaan tällainen ehto on mitätön.
Sopimuksessa voidaan kuitenkin sopia mahdollisuudesta päättää sopimus ennen määräajan päättymistä sekä tähän liittyvästä sopimussakosta.
Uutta sääntelyä ei sovelleta ennen 1.10.2026 solmittuihin vuokrasopimuksiin, elleivät osapuolet lain voimaantulon jälkeen sovi toisin.
- Vuokrankorotusehto
Vuokrankorotuksesta on jatkossa ilmoitettava vuokralaiselle kirjallisesti vähintään kuukautta ennen seuraavan vuokranmaksukauden alkamista.
Ilmoituksesta on käytävä ilmi uusi vuokra sekä korotuksen voimaantulopäivä. Vuokraa ei saa periä takautuvasti.
Myös muiden vuokralaiselta perittävien korvausten, kuten vesi- tai sähkömaksujen, muutoksista on ilmoitettava viipymättä.
Uutta vuokrankorotusta koskevaa sääntelyä ei lähtökohtaisesti sovelleta ennen 1.10.2026 solmittuihin vuokrasopimuksiin, elleivät osapuolet sovi lain voimaantulon jälkeen toisin.
- Vakuuden palautus
Jatkossa lain lähtökohtana on, että vakuus kattaa kaikki vuokrasopimuksesta johtuvat velvoitteet, ellei vuokrasopimuksessa ole sovittu toisin.
Vakuus on palautettava tai vapautettava, tai sen pidättämisestä on annettava vuokralaiselle kirjallinen ilmoitus viipymättä ja viimeistään 14 päivän kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä. Ilmoituksesta on käytävä ilmi vakuudella katettavan saatavan peruste sekä kohtuullinen arvio sen määrästä.
- Sähköinen viestintä mahdollistuu
Vuokrasuhteen ilmoitukset ja tiedoksiannot voidaan jatkossa hoitaa sähköisesti, esimerkiksi sähköpostilla, jos tästä on sovittu yksilöllisesti ja kirjallisesti.
Myös vuokrasopimuksen päättämiseen liittyvät ilmoitukset voidaan tietyin edellytyksin toimittaa sähköisesti kaksivaiheisella menettelyllä. Varsinainen ilmoitus toimitetaan sovittuun sähköiseen kanavaan ja lisäksi lähetetään heräteviesti toiseen sovittuun kanavaan, esimerkiksi tekstiviestillä.
Vuokranantajan ja vuokralaisen on huolehdittava siitä, että heidän yhteystietonsa ovat ajan tasalla.
- Tupakointikielto on lain oletuksena
Uuden lain mukaan tupakointi on lähtökohtaisesti kielletty vuokrahuoneistossa, parvekkeella sekä huoneistoon liittyvissä ulkotiloissa, ellei vuokrasopimuksessa ole sovittu toisin.
Tupakointikieltoa koskeva oletus koskee lähtökohtaisesti myös ennen 1.10.2026 solmittuja vuokrasopimuksia.
- Purkamisperusteisiin tulee muutoksia
Vuokrasopimus voidaan jatkossa tietyissä tilanteissa purkaa myös muusta erittäin painavasta syystä.
Uusi purkamisperuste voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa vuokralainen viettää häiritsevää elämää huoneiston, asuinrakennuksen tai kiinteistön välittömässä läheisyydessä.
- Vuokralaisen ilmoitusvelvollisuus
Vuokralaisella on jatkossa velvollisuus ilmoittaa vuokranantajalle huoneistossa asuvista henkilöistä.
- Muuttopäivä muuttuu
Uuden lain mukaan muuttopäivä on lähtökohtaisesti vuokrasopimuksen päättymispäivä. Tällöin huoneisto ja muut vuokrasopimukseen kuuluvat tilat on luovutettava tyhjinä ja siivottuina. Vuokrasopimuksessa voidaan kuitenkin sopia asiasta toisin.
Uutta muuttopäiväsääntelyä ei sovelleta ennen 1.10.2026 solmittuihin vuokrasopimuksiin, elleivät osapuolet lain voimaantulon jälkeen sovi toisin.
Jos sinulla on kysyttävää siitä, miten muutokset vaikuttavat omaan vuokrasuhteeseesi tai vuokrasopimukseesi, ole yhteydessä meihin. Yhteystietomme löytyvät verkkosivujen Toimipisteemme-sivulta.