Näin nappaat vuokra-asunnon itsellesi!
20.08.2025
Vuokra-asunnoista on erityisesti heinä–elokuun aikana kovaa kysyntää, kun uudet opiskelijat hakevat asuntoja korkeakoulu- ja yliopistokaupungeissa. Tänä vuonna kysyntä on normaalia vilkkaampaa, sillä opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän piiriin 1.8.2025 alkaen.
Arviolta yli 100 000 opiskelijaa kohtasi elokuun alusta lähtien tilanteen, jossa asumisen tukitaso pieneni merkittävästi. Useimmilla tuki laski jopa 21–44 prosenttia. Muutoksen seurauksena opiskelijat joutuvat entistä tarkemmin arvioimaan asumisen kustannuksia ja vaihtoehtoja. Moni harkitsee muuttoa edullisempaan asuntoon, kimppakämppään tai vaihtoehtoisesti lisätulojen hankkimista esimerkiksi opintolainalla tai työnteolla opintojen ohella. Uusi lainsäädäntö koskee sekä nykyisiä opiskelijoita että tänä syksynä opintonsa aloittavia uusia opiskelijoita.
Opiskelijoiden hakemuksia saattaa yhdestäkin asunnosta tulla kymmeniä, ja moni turhautuu, kun jää toistuvasti ilman asuntoa. Ratkaisevaa on nopeus ja se, kuinka selkeästi pystyt erottumaan muusta hakijajoukosta.
Vuokranantajat ja vuokravälittäjät arvostavat selkeää, ripeää ja kattavaa toimintaa. Mitä enemmän pystyt kertomaan itsestäsi jo alkuvaiheessa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sinut valitaan vuokralaiseksi. Tämä edellyttää tietysti, että täytät vuokralaiselle asetetut ehdot.
Toimi heti kun asunto kiinnostaa
Heti kun näet itsellesi sopivan vuokra-asunnon vuokraportaaleissa, kannattaa välittömästi laittaa yhteydenottopyyntö tai asuntohakemus asunnosta vastaavalle vuokravälittäjälle tai yksityiselle vuokranantajalle. Jokainen viivästynyt tunti voi tarkoittaa sitä, että joku muu ehtii ensin.
Hakemuksessa ja yhteydenottoviestissä on tärkeää kertoa jo alkuvaiheessa kaikki keskeiset asiat:
- nimi ja ikä
- milloin olisit muuttamassa
- muutatko yksin vai yhdessä
- miksi olet muuttamassa
- kuinka pitkäaikaista kotia olet etsimässä
- elämäntilanteesi: opiskelija, työssäkäyvä vai molemmat
- ovatko luottotiedot kunnossa ja lupa niiden tarkistamiseen
- jos luottotiedot eivät ole kunnossa, siitä kannattaa kertoa avoimesti
- löytyykö tarvittava vuokravakuus ja mahdollisesti myös omavelkainen takaus esimerkiksi vanhemmilta
- onko lemmikkejä
- oletko kiinnostunut vuokraamaan asunnon myös pelkkien kuvien ja videoiden perusteella (esimerkiksi pitkän välimatkan vuoksi)
- tupakoitko vai et
Vuokranantajat haluavat saada nopeasti selkeän kuvan hakijasta. Jos kerrot nämä tiedot heti, erotut edukseen ja annat kuvan vastuullisesta vuokralaisesta.
Näytä, että olet tosissasi
Hakemuksessa voit tuoda esille myös sen, että olet valmis vuokraamaan asunnon pelkkien kuvien ja videoiden perusteella, mikäli asut eri paikkakunnalla. Jos sinulla on aiemmista vuokrasuhteista hyviä kokemuksia, kannattaa lisätä mukaan myös edellisten vuokranantajien referenssit ja yhteystiedot.
Tämä on iso plussa vuokranantajan näkökulmasta. Aiemman vuokranantajan suositus kertoo onnistuneista vuokrasuhteista, mikä on oleellinen tieto asuntoa vuokraavalle.
Kannattaa myös antaa heti lupasi luottotietojen tarkistamiseen. Tieto esimerkiksi siitä, millaisia kotieläimiä sinulla on ja muuttaisivatko ne mukanasi huoneistoon, auttaa vuokranantajaa hahmottamaan sopivuuttasi asunnolle.
Soita vielä perään
Yksi tärkeimmistä keinoista erottua muista hakijoista on aktiivinen ote. Kun olet lähettänyt hakemuksen, soita seuraavana päivänä perään vuokravälittäjälle tai vuokranantajalle.
Moni ei tätä tee. Juuri siksi se on niin tehokas tapa. Kun soitat, varmistat samalla, että hakemuksesi on tullut perille ja voit kysyä palautetta. Voit samalla selvittää, mitä lisätietoja ehkä tarvitaan. Tämä antaa sinusta erittäin aktiivisen ja motivoituneen kuvan.
Näytössä ensivaikutelma ratkaisee
Kun pääset asuntonäyttöön, kannattaa panostaa ensivaikutelmaan. Siisti olemus, kohtelias käytös ja ajoissa paikalle saapuminen viestivät luotettavuutta.
”Ensivaikutelma on ratkaiseva. Jo yksinkertaiset asiat, kuten kättelemällä tervehtiminen ja katsekontakti, luovat luottamusta. Hyvä ensivaikutelma voi kääntää vaa’an sinun hyväksesi, vaikka kilpailijoita olisi useita.
Yhteenveto – näin voitat kilpailun
Kattava ja rehellinen hakemus, nopea reagointi, aktiivinen yhteydenotto sekä hyvä ensivaikutelma ovat avainasioita vuokra-asunnon saamisessa. Kun hakemus kertoo jo ensimmäisellä viestillä kaikki oleelliset asiat ja sitä vielä seuraa henkilökohtainen yhteydenotto, parannat mahdollisuuksiasi huomattavasti. Näin voit saada vuokra-asunnon muiden nenän edestä.
Vuokrausterveisin!
Marko Kaarto
OVV Asuntopalvelut Facebookissa ja Instagramissa
P.S. Jos haluat seurata matkaani OVV Asuntopalveluiden toimitusjohtajana, ja nähdä kulissien taakse – onnistumisia, haasteita, arkea, liikuntaa, huumoria ja isyyttä kahden pienen lapsen kanssa – tervetuloa mukaan: